Uudistavan oppimisen haaste

Elämme hyvin kompleksisessa maailmassa, jossa asiat ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa. Jos pyritään ratkaisemaan kerrallaan vain yhtä ongelmaa, ratkaisut voivat pahentaa jotakin toista ongelmaa.

Tarvitaan alat ylittävää yhteistyötä, mutta myös uudenlaista tapaa oppia, luoda uutta ja löytää uusia mahdollisuuksia (resilienssi eli muutoskyvykkyys).

Organisaatioissa pitäisi arvostaa yhdessä oppimista enemmän kuin yksilöiden jo kerryttämää asiantuntemusta. Systeemitason ratkaisuja löytyy, kun kyetään poisoppimaan jotain vanhaa ja päästämään irti joistakin toimintaa rajoittavista ajattelumalleista.

Tähän irtipäästämiseen ja uudelle avautumiseen tarvitaan rationaalisen ajattelun lisäksi tunnetason työskentelyä.

Oppimisen ja johtamisen ytimeen on tullut luottamukseen perustuva dialogi eli yhdessä ajattelu. Siinä otetaan tietoisesti käyttöön myös muita tiedon lajeja kuin rationaalinen tieto.

Tapa, jolla me ymmärrämme arjen ja työn ilmiöitä, perustuu pinnanalaisiin sisäisen maailman ja näkymättömien rakenteiden tekijöihin. Ne ovat ainakin osittain tiedostamattomia tekijöitä, joita ihmiset eivät normaalisti kyseenalaista ja joita voi olla vaikea pukea edes sanoiksi.

Ollessaan vuorovaikutuksissa ihmiset eivät tyypillisesti havaitse näkymättömien rakenteiden vaikutusta omassa ja yhteisön toiminnassa. Mutta ratkaisujen löytämiseksi meidän pitäisi kyetä tunnistamaan juuri näitä hankalasti käsiteltäviä tekijöitä ja saamaan aikaan muutosta myös niissä.

Muutosta pitäisi tehdä yhtä aikaa pinnan ylä- ja alapuolisessa todellisuudessa.

Tämä uudistavan oppimisen ja systeemisen muutoksen vaatimus on haastava ja sen soveltaminen käytäntöön on vielä lapsen kengissä. Mutta aktiivisen harjoittamisen avulla meistä voi tulla tässäkin asiassa hyviä.

#systeemiajattelu #kompleksisuus #SuhdeAikaan #dialogi #intuitio

Ylläoleva kalvo ja teksti on ote esityksestäni ELOLIV 2020 seminaarissa (10.9.2020) Suomen ELO-ryhmille. Monialaisten ELO-ryhmien tehtävänä on kehittää ja panna toimeen maakunnissa elinikäisen oppimisen ja jatkuvan oppimisen ajankohtaisia hallitusohjelman ja maakuntien suunnitelmien mukaisia tekoja osaamistason nostamiseksi, työllisyyden parantamiseksi, työn ja koulutuksen kohtaamiseksi sekä alueiden elinvoiman kohentamiseksi.

Mitä sivistys on vuonna 2020?

Kun maapallon ekologiset rajat ovat tulleet vastaan ja eriarvoistuminen repii ihmiskuntaa, on syytä uudistaa käsitys sivistyksestä. Suomen kaltaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on käynnissä kokonaisvaltainen kulttuurimuutos. Jatkuva aineellisen vaurauden tavoittelu ei enää kykene luomaan ihmisissä turvallisuutta eikä tulevaisuudenuskoa. Se voi synnyttää jopa pahenevaa ilmastoahdistusta ja pelkoa resurssisodista. Materiaalisia elämän päämääriä korostavista arvoista ollaan siirtymässä jälkimateriaalisiin arvoihin.

Sivistyksen tehtävänä on auttaa ihmisiä siirtymään planeettaa tuhoavista elämäntavoista hyvinvointia aidosti lisääviin pyrkimyksiin. Modernille sivistysajattelulle on ollut ominaista eronteot ihmisen ja luonnon sekä ihmismielen ja -kehon välillä. Ihminen on asetettu luonnon yläpuolelle, ja oppimiskäsityksessä on korostunut ihmisen rationaalinen mieli tuntevan kehon kustannuksella. Synnyttävätkö ihmisyyttä kaventavat jakolinjat kansalaisissa juurettomuutta, joka ilmenee kestämättöminä elintapoina, ihmisten välisen yhteyden heikentymisenä sekä kyvyttömyytenä elää henkisesti rikasta, merkityksellistä elämää?

Uudistuvan sivistyksen pitäisi auttaa ylittämään jakolinjoja, jotka ovat historian saatossa luoneet ihmisten ja maapallon elämään epätasapainoa. Yksi tällainen ylitys liittyy ihmisen henkisen ja fyysisen yhteenkietoutumiseen ja sen tunnistamiseen, kuinka kehoon ulottuvan kokemuksen kautta on mahdollista saada eheyttäviä yhteyksiä itseen, toisiin ihmisiin ja luontoympäristöön.

Sivistymishaasteena on hyvän elämän tavoittelun suuntaaminen nykyistä eettisemmin siihen, mitä ihminen aidosti tarvitsee tyydyttääkseen ihmisen universaaleja tarpeita sekä sen tiedostamiseen, mikä on aidosti niukkaa, jotta siitä riittää kaikille.

Suuntana on planetaarinen sivistyminen, jossa minäkeskeisestä käyttäytymisestä siirrytään elämä- ja ekosysteemikeskeiseen huolenpitoon (Joutsenvirta & Salonen 2020). Arjen valinnoissa tunnistetaan niiden laajat vaikutukset ulottuen globaaliin yhteisöön, tuleviin sukupolviin ja muihin eläinlajeihin. Tällainen sivistyminen luo maapallon rajat huomioivaa ja ylisukupolvista huolenpitoa vahvistavaa tulevaisuutta, jossa ihminen oppii lajina hallitsemaan itseään ja kasvamaan uudelle tasolle.


Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Nuorisoseurat 3/2020 -lehdessä.

Sivistys vaurautena -kirja on ilmestynyt!

Joutsenvirta, Maria & Salonen, Arto O. (2020) Sivistys vaurautena. Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa. Helsinki: Basam Books. Kuvittaja: valokuvaaja Ari Jaaksi.

Vanha edistysihanne on korostanut nopeutta ja tehokkuutta. Sivistys vaurautena -kirjan edistyskertomuksessa korostuu monimuotoinen aikakäsitys ja jatkuvan oppimisen tuoma resilienssi, muutoskyvykkyys. Keskeistä on löytää kaikelle tekemiselle oikea suunta ja synnyttää yhteistä muutostahtoa radikaaleillekin ratkaisuille. Korona-ajan oloissa korostuu, että pienikin teko voi olla sekä kokijalle itselleen että kanssaihmisille hyvin suurta ja merkittävää.

Oikean suunnan löytäminen ja tahdon luominen vaativat usein hidastamista ja pysähtymistä luovuttamattomien arvojen äärelle, jotta niistä kiinni pitäminen onnistuu ristiriitaisissakin olosuhteissa.

Tulevaisuuden tekijäksi tullaan paitsi järjen myös tunteiden ja intuition kautta. Siksi teos avaa ikkunan sivistykseen, vaurauteen ja edistykseen taiteen tukemana.

Julkistamistilaisuudessa kirjaa kommentoi Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, jonka mielestä teos on merkittävä yhteiskunnallinen ja sivistyksellinen puheenvuoro. Hän yhtyi ajatukseemme, että rationaalinen maailmankuva on tuonut paljon hyvää, mutta sen rinnalla pitäisi kyetä vahvistamaan kokemuksen kautta oppimista ja kehollisen tietämisen muotoja. Kuinka tiede ja taide voisivat keskustella paremmin keskenään ja löytyykö enemmän yhteistä kieltä?


Sivistys vaurautena -teos tuulettaa totuttuja, toimintaamme ohjaavia käsityksiä sivistyksestä, vauraudesta ja edistyksestä. Se hahmottaa:
– Kestävän ja arvokkaan tulevaisuuden suuntaviivoja ja planetaarisesti sivistyneen ihmisen olemusta
– Keinoja, joilla näitä voidaan elää ja tehdä todeksi

Kirjan aihe on nyt entistä ajankohtaisempi. Suomalaisia ja koko ihmiskuntaa koettelee koronapandemia. Keskuuteemme solahti pikkuruinen virus, joka mullisti kertaheitolla ulkoisen maailmamme normaalin järjestyksen – jokapäiväisen elämän kotona ja työpaikoilla. Elämme historiallista aikaa, jossa isoja paloja heilutellaan sekä ihmisten arjessa että yhteiskunnallisessa todellisuudessa.

Kriisi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oman elämän, yhteisön ja yhteiskunnan uudistamiselle ja sille että emme tilanteen rauhoituttua palaa ”vanhaan normaaliin” vaan nykyistä kestävämpään ja arvokkaampaan tulevaisuuteen. Korona-ajan poikkeusoloissa korostuu jokaisen kansalaisen pientenkin tekojen merkittävyys ja tämä on myös teoksemme viesti.

Epävarmuuden ja pelkojen rinnalla on jo tapahtunut myönteisiä asioita ja muutosta. Yhteisöllisyys, auttaminen, hoiva ja kasvatus ovat yhtäkkiä saaneet lisää sijaa ihmisten arjessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lisäksi on syntynyt kokemusta, että ollaan yhdessä päihittämässä epidemian etenemistä.

Monet ovat alkaneet pohtia ja tunnistaa, mikä on tärkeintä elämässä ja missä on isoja epäkohtia yhteiskunnan isossa kuvassa. Monet ovat aktivoituneet rakentamaan hyvinvointia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta kestävämpien oletusten varaan.

Kuinka toimii planetaarisesti sivistynyt ihminen, joka tiedostaa elämän olevan täysin riippuvaista sekä elinvoimaisesta luonnosta että maapallon laajuisesta ihmisyydestä?

Sivistys vaurautena -teos kurkottaa kohti kokemukseen perustuvaa kokonaisvaltaista hyvinvointinäkemystä. Tämä auttaa sopeuttamaan yhteiskuntaa ja kansalaisten arkea muuttuneisiin puitteisiin.

Kokemuksellisen elämän kannalta ihmiselle tärkeimpiä ovat monimuotoiset yhteydet sekä aineelliseen että aineettomaan hyvään. Niihin päästään, kun luodaan nykyistä parempi yhteys kehoon sekä empaattisempi yhteys toisiin ihmisiin. Tämä auttaa tunnistamaan, mitä meistä jokainen aidosti tarvitsee tyydyttääkseen ihmisen universaaleja tarpeita ja mikä puolestaan on turhaa, josta voidaan päästää irti.

Planetaarisesti sivistynyt ihminen oppii löytämään elämäänsä merkitysnäköaloja, jotka voimistavat nyt-hetken täyteyttä ja ehkäisevät tarkoituksettomuuden kokemuksia. Hän hahmottaa nykyistä paremmin, mistä tähän hetkeen on tultu ja millaista huomista hän haluaa omalla elämällään rakentaa.

Sivistynyt ihminen tuo toimintaansa mukaan arvoja, kokemuksia, tunteita sekä moninäkökulmaisuutta. Näiden avulla hän tarkastelee avoimesti ja luovuttamattomista arvoista kiinni pitäen erilaisia vaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Jokainen teko, joka lisää tulevaisuuden toivoa edes pisaran verran, on sivistynyt teko. Tämän tiedostaminen auttaa sietämään epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunnetta, joka tähän aikaan niin kiinteästi liittyy.

Keskeisiä vipuvarsia hyvän tulevaisuuden rakentamiseen ovat sekä kasvokkaiset että virtuaaliset yhteisöt, joihin ihminen tuntee kuuluvansa. Nämä yhteydet auttavat ihmistä tekemään tietoisia ratkaisuja tulevaisuuden hyväksi ja löytämään uusia merkityksiä omalle olemassaololle. Hän löytää hyviä syitä elää jokaista päivää silloinkin, kun ympärillä kuohuu.

Sivistys vaurautena -kirja koettelee rohkealla, mutta lempeällä otteella niitä oletuksia, joiden varaan elämämme on rakentunut. Kirja ei ennusta tulevaa, vaan muotoilee mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Kirjan julkistamistilaisuudessa syntyi teoksessakin keskeisessä roolissa oleva tulevaisuusviritteinen dialoginen tila, jossa osallistujat pohtivat, miten uutta sivistysajattelua olisi mahdollista edistää Suomessa. Otteita yleisökeskustelusta:

– “Miten voisimme synnyttää sellaisen sivistysliikkeen, joka kykenee kyseenalaistamaan vanhaan palaamisen ja määrittelemään ”uuden normaalin”?
– ”Mitkä tahot ovat ratkaisevassa roolissa uudenlaisen sivistyksen ymmärtämisen synnyttämisessä?”
– “Miten kouluopetusta tulisi kehittää, jotta lapset ja nuoret saisivat kasvatuksen edellä kuvailtuun sivistysihanteeseen?”
– “Onko ihmisen maailmansuhteen uudistuminen pelkästään älyllis-filosofinen kysymys? Mikä on tunteiden ja kehollisen kokemisen rooli sivistymisen prosessissa?”
– “Entä jos me aikuiset opiskeltaisiin lapsilta KAIROS-aikaa, jonka me olemme KRONOS-aikaan kadottaneet? Miksi ihmeessä opetamme sukupolvi toisensa jälkeen lapsillemme oman murheellisen ja tuhoavan aikamme? Me emme tiedä mitä todellisuus on, mutta lapset tietävät!”
– “Ovatko sivistys ja luovuus asioita, joihin mittaamisen ajattelu ei sovi? Menetämmekö mittaamalla niiden syvimmän olemuksen?”
– ”Miten kirjan saisi jokaisen kansanedustajan lukulistan kärkeen?”
– “Miten voin auttaa omalta osaltani kulttuurin muutoksessa?”


Kirjan kuvataiteesta vastaa dosentti Ari Jaaksi. Hän on palkittu valokuvaaja, joka toteuttaa visuaalista näkemystään perinteisillä analogisilla kameroilla ja filmillä. Arille valokuvaaminen on todellisuuden tulkintaa, ei sen tallentamista.

Ekologiset ja sivistykselliset arvot voimistuvat

Suomi on haasteellisessa tilanteessa: taloutemme ei tulisi kasvaa aineellisessa mielessä ilmaston ja luonnonresurssien asettamien rajojen vuoksi, mutta (raha)taloudellisessa kehyksessä työllisyys ja hyvinvointipalvelut on tällä hetkellä sidottu lisäkasvuun. Monet toivovat, että talouskasvu voidaan kytkeä irti haitoista ekotehokkuuden ja aineettoman kasvun avulla, mutta tutkimukset puhuvat toista. Yrittäessämme muuttaa kulutusta kestäväksi päädymmekin kuluttamaan lisää.

Kestävän talouden tulisi perustua materiaalisen vaurausajattelun sijasta paljon moniulotteisemmalle käsitykselle hyvinvoinnista ja vauraudesta. Tällä hetkellä talouspolitiikka kulkee leikkauslistoineen ja kilpailukykypuheineen vain yhdellä raiteella. Vaihtoehdottomuuden syyt ovat siinä, että globaali, kilpailuun perustuva kasvutalous on saanut niin suuren roolin talouselämässä. Ajatellaan, että globalisoituva talous on rajaton ja kulkee vastaansanomattomasti. Talous näyttäytyy maailmanlaajuisena kilpailuna pääomista, investoinneista ja työstä. Hyvinvointimme taas nähdään riippuvaiseksi siitä, miten hyvin pärjäämme alati kovenevassa kilpailussa.

Nämä näkemykset ovat vain osatotuuksia, mutta ne ovat saaneet talouskeskustelussa ylivallan. Siksi muut talouden, työn ja hyvinvoinnin osa-alueet ovat jääneet pimentoon.

Vuonna 2016 ilmestyi kirja Talous kasvun jälkeen (Gaudeamus), jonka kirjoitin yhdessä Tuuli Hirvilammin, Marko Ulvilan ja Kristoffer Wilénin kanssa. Siinä tarkastelemme huolellisesti ja monen tieteenalan vinkkelistä, millaisia hyvinvointia ja toimeentuloa turvaavia keinoja löytyy valtavirran mukaisten toimintamallien ulkopuolelta. Tarjoamme talouspoliittisten uudistusten tekemisen avuksi viitekehyksen.

Viitekehys havainnollistaa, että ihmisen työtä ja yhteiskunnan vaurautta on mahdollista luoda yhteisöissä ja yhteiskunnassa hyvin monimuotoisesti siten, että erilaisilla talouden kentillä toimivat erilaiset toiminnan periaatteet ja vaihdon välittävinä mekanismeina voivat toimia muutkin kuin kansallisvaluutat. Globaalin markkinatalouden lisäksi hyvinvointia luodaan kaiken aikaa avoimissa paikallistalouksissa sekä niin kutsutun ydintalouden piirissä.

Olennaista talouden kuvan laajentamisessa on sen tunnistaminen, että vain osa taloudellisesta toiminnasta rekisteröityy tällä hetkellä virallisina työsuhteina ja rahassa mitattavina vaihtoina. Huomattava osa hyvinvointia luovasta vaihdannasta perustuu ihmisten epävirallisiin liittymisiin.

Kuvio. Talouden kolme kenttää: ydintalous, paikallistalous, globaalitalous

Talouden eri kentät ovat hyvin riippuvaisia toistensa elinvoimaisuudesta. Globaalitalouteen kytkeytynyt avoin markkinatalous hyötyy vahvoista ydin- ja paikallistalouksista. Näiden talouksien merkitys kasvaa myös maailman monimutkaistumisesta. Ongelmien kompleksisuuteen liittyy nimittäin kiinteästi kontekstuaalisuus eli aika- ja paikka-sidonnaisuus. ”One size fits all” -ratkaisuille on entistä vähemmän kysyntää. Paikallinen ihmisten tarpeista lähtevä tuotanto – esimerkiksi paikallinen ruoan ja energian tuotanto – vähentää myös kansantalouksien riippuvuutta BKT:n heittelehtivästä kasvusta ja kriisiherkästä globaalitaloudesta.

Vaihtoehtoisten talousteorioiden ja yhteiskunnan toimijoiden piirissä on kehitetty kokonaiskuvaan perustuvia työn, toimeentulon ja tuotannon malleja. Toiminnan tavoitteena ei tarvitse olla rahallisen tuoton itsearvoinen tavoittelu. Tarvitsemme enemmän paikallisia ja ”oikeiden” ihmisten omistamia yrityksiä, joissa työtä tehdään ihmisten todellisia tarpeita ja hyvinvointia varten eikä sijoittajien voittoja maksimoiden. Nyt näitä ekologisesti ja eettisesti kestäviä toimintamalleja pitäisi ottaa laajasti käyttöön ja kehittää edelleen.

Uusi teknologia on tärkeä väline, kun pyrimme nopeasti poistumaan hiilipohjaisesta taloudesta. Ongelmia ei kuitenkaan tulisi tuijottaa liian teknis-taloudellisten linssien läpi tilanteessa, jossa toimintaa suuntaavien rakenteiden on muututtava. Koska luonnonvarat ehtyvät, meidän pitäisi kysyä, keiden perustarpeet ovat alityydytettyjä ja vaativat erityishuomion. Tämä tarkoittaa, että teknologian tulisi palvella entistä paremmin paitsi ekologisia myös sivistyksellisiä ja humaaneja arvoja, jotka jäävät helposti kovien arvojen jalkoihin.

Tarvitsemme nykyistä monimuotoisemman kuvan taloudellisista toimijoista ja heidän välisistä suhteistaan. Vallitseva, bruttokansantuotteen (BKT) kasvuun sidottu talousmalli on liiaksi kiinni teollisen kauden tarpeissa ja oletuksissa, jotka eivät enää vastaa nykytodellisuutta. Siksi se puolustaa helposti näennäistä tehokkuutta eikä arvosta todellista vaurautta, joka kasvaa luonnon elinvoimaisuudesta sekä sivistyksen ja ihmisten välisten suhteiden laadusta. Malli syrjii myös vaihtoehtoisia tapoja tehdä työtä ja tuottaa arvoa yhteiskuntaan. Näitä vaihtoehtoja kuitenkin tarvitsemme jatkossa lisää.

Kestävää taloutta on hyvä hahmottaa monitasoisesti: miten toimimme ja organisoidumme kestävästi kotitalouksissa, yhteisötalouksissa, paikallistalouksissa, kansantaloudessa ja markkinataloudessa? Työn määritelmää pitää laajentaa, ja ihmisten sosiaaliturvaa kannattaa rakentaa uuden määritelmän pohjalta.

Näen paljon mahdollisuuksia yhteisölähtöisissä vaihtojärjestelmissä ja sosiaalisissa innovaatioissa, joissa ihmisten toimeliaisuus ei perustu niinkään ulkoisiin markkinapakkoihin vaan aitoihin tarpeisiin ja arjen ongelmiin, joihin halutaan systeemisen yhteisoppimisen avulla kehittää toimiva ratkaisu. Tarvitsemme lisää ihmisiä osallistavia, voimaannuttavia ja tasapuolisesti kohtelevia tapoja organisoitua edistämään hyvinvointia. 

Tämä kirjoitus on tiivistelmä Koneen säätiön Rohkeus-blogistani (13.5.2016) ja Sitran Kestävä talous-foorumin blogistani (28.9.2012).

Create your website with WordPress.com
Aloitus